Historia

Tammikuun 28. päivänä 1929 kokoontui joukko urheiluhenkisiä vehmaislaisia miehiä ja naisia Oskari Lindin asuntoon. Puheenjohtaja Bruuno Lehtisen johdolla käytiin innostunut keskustelu kylän oman urheiluseuran tarpeellisuudesta. Yksimielisellä päätöksellä kokouksen 22 osallistujaa perustivat Vehmaisten Urheilijat, joka liittyi TUL:n jäseneksi.

Perustamisestaan lähtien Vehmaisten Urheilijoilla on ollut keskeinen osa kylän elämässä. Enimmillään seuran jäsenmäärä on ollut lähes 400. Nytkin jäsenistöä on noin 300. VehU on aina ollut koko perheen liikuttaja. Tästä kertoo sekin, että samoja sukunimiä vilahtelee eri vuosikymmenillä seuran dokumenteissa. Vehmaisten Urheilijoiden lajivalikoima on muodostunut kulloistenkin tarpeiden mukaan. Tähän mennessä seuran lajeina ovat olleet yleisurheilun ja hiihdon lisäksi nyrkkeily, paini, painonnosto, jääkiekko, jalkapallo, lentopallo, voimistelu, suunnistus, pesäpallo, koripallo ja salibandy. Puutteellisista mahdollisuuksista johtuen yleisurheilu ja hiihto olivat seurassa alkuvaiheissa keskiössä. Vehmaisten kenttäolot eivät alkuvuosikymmeninä häikäisseet, sillä käytössä oli vain pieniä itse raivattuja ja hoidettuja urheilun pyhättöjä. Vehmaisten urheilukentän valmistuttua vuonna 1955 yleisurheilijoiden ja jalkapalloilijoiden harjoitus- ja kilpailuolosuhteet kohenivat kerralla.

VehU onkin tullut tunnetuksi erityisesti hyvänä yleisurheilijoiden kasvattajaseurana. Laji nousi kukoistukseensa 1970 luvun lopulla. Seura sai silloin myös ensimmäiset Kalevanmalja-pisteensä. Huippuhetki sattui vuoteen 1979, kun VehU sai samanaikaisesti kolme viestijoukkuetta SM-kisoihin. Se oli kova saavutus, sillä osallistumisen edellytyksenä oli A-luokan tulos.

Tampereen sinnikkäimpiin kaupunginosaseuroihin kuuluva Vehmaisten Urheilijat on yltänyt useampaankin urotekoon matkan varrella. Eräs sellainen oli ennen talvisotaa Pitkäjärven harjulle valmistuneen hiihto- ja retkeilymajan ostaminen vuonna 1959. Seuraväki pelasti kovalla työllä kurjaan kuntoon päässeen hirsilinnanoloisen rakennuksen täydelliseltä tuholta. Kisapirttinä sittemmin tunnetuksi tulleelle majalle rakennettiin myös tie. Talkootyö myös kannatti, sillä se elvytti seuran toimintaa ja taloutta moniksi vuosiksi. Kisapirttikin joutui yhteiskunnallisen kehityksen rattaisiin, sillä talon kunnossapito tuli aikaa myöten liian raskaaksi. Seura myi majan kaupungille vuonna 1972. Ympyrä sulkeutui osittain vuonna 2001, kun VehU vuokrasi paikan Tampereen kaupungilta. Seuran tavoitteena on elvyttää maineikkaan ulkoilumajan elämää.

Vehmainen tunnetaan laajemmin tasan kahdesta asiasta: Mannerheimin patsaasta tai VehU:n jääkiekkojoukkueesta, joka pelasi SM-sarjassa kauden 1968-69. Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi myös viimeisen esikaupunkiseuran nousu pääsarjaan on ainutkertainen tapahtuma suomalaisen jääkiekkohistorian lehdillä. Vehmaisten Urheilijoiden tietä huipulle oli tasoittamassa Suomen ja ilmeisesti myös koko muun maailman ensimmäinen neuvostoliittolainen pelaaja-valmentaja Nikolai Karpov. Hänen pestinsä kesti seurassa vain sarjanousuun johtaneen vuoden, kun hän sai kutsun Moskovan Spartakin valmentajaksi. Pääsarjakauden pelaaja-valmentaja oli maineikkaista Majorovin veljeksistä Jevgeni. Majorovin tehtävä oli lähes mahdoton. Pienen seuran resurssit eivät riittäneet kaupallisuuden suuntaan aimo harppauksia tekevässä huippukiekkoilussa. SM-sarjan tuloksena oli putoaminen ja huippuhetkiin kuului sarjassa hopealle sijoittuneen Ilveksen kaataminen.